Vuosi 2013

Vuosi 2013

3.12.2013 Hertta sai kaksi narttupentua, punainen ja black&tan. Kaikkiaan pentuja oli mahassa neljä, mutta kaksi muuta pentua olivat kuolleita. Yhden pennun synnyttyä normaalisti Hertta jouduttiin leikkaamaan, sillä seuraavana tulossa ollut pentu oli niin huonossa asennossa. Hertta toipui leikkauksesta uskomattoman nopeasti ja koko ajan se on pentujaan hoitanut, eikä kasvattajan ole tarvinnut pentuja autella.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

30.11.2013 Hertan sulhanen Hiti (Candy Club Great Hit) kävi näyttelyssä Latviassa ja tuli samalla Latvian muotovalioksi! Hiti oli paras uros, sai SERTin ja oli VSP. Onnea Hitille ja omistajalle Ninalle.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

17.11.2013 Jyväskylän KV-näyttely: italianvinttikoiramme Liinu (Lux Loral Orietta Oriana) ensimmäisessä näyttelyssään 9 kk:n iässä: ERI, JUK1, SA, PN-4 ja VARA-SERT!! Tuomarina Soile Bister, joka kehui tyttöä kovasti. Tästä on hyvä jatkaa!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

4.11.2013 Hertta ultrattiin kantavaksi! Pentujen syntymää odotellaan joulukuun alkuun.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

6.7.2013 Hertasta tuli Ruotsin muotovalio Piteån kansainvälisessä näyttelyssä. Samassa näyttelyssä  Hertan tuleva sulho Hiti (Candy Club Great Hit) valioitui myös. Tuomarina Kornelija Butrimova.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Kaikki pennut ovat muuttaneet omiin parhaisiin koteihinsa.

Bella muutti Mikkeliin. Juno jäi Kuopioon. Urospentu Topoliino meni isänsä seuraksi Hämeenkyröön. Caro muutti Espooseen.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

14.6. Lisätty pentujen uudet kuvat ”Syntyneet pentueet”-sivulle.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

11.5. Lisätty pennuista uusia kuvia ”Syntyneet pentueet”-sivulle.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

28.4. Pentujen kuvat päivitetään tänne.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

22.4. Pennut syntyivät. Tuloksena 1+4, mutta yksi tytöistä piti lopettaa joten tällä hetkellä pentuja on 1+3.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

18.4. Lilli kävi tiineysröntgenissä. Eläinlääkäri arvioi pentuja olevan varmasti ainakin 4, mutta piti todennäköisenä 5:ttä pentua 🙂 Pennut olivat kuvassa niin yhdessä kasassa, että oli hieman hankala erottaa kaikkia. Nyt sitten jännitetään milloin pennut päättävät putkahtaa maailmaan ja mikä on lopullinen määrä.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

20.3. Lilli ultrattiin tiineeksi. Pentuja odotellaan syntyväksi vkolla 16-17.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

17.2. Lilli astutettu Enricolla.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Vuosi 2014

Vuosi 2014

6.-7.12.2014 Voittaja näyttelyt

Päätimme Annin kanssa näyttelyvuotemme Helsingin Messukeskuksen Voittajanäyttelyihin. Tuloksiin olen enemmän kuin tyytyväinen 🙂 Molempina päivinä Anni sijoittui ERIllä junioriluokan toiseksi todella tiukoilla tuomareilla. Anni oli todella reipas ja iloinen oma itsensä koko reissun ajan. Annin kanssa on mukava ja helppo reissata.

At Helsinki-&Finnish-Winner shows 6.-7.12-2014

We ended our showyear at Helsinki. Both days Herleea’s Amazing Annmarie EXC and 2nd in junior class.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

3.12.2014

Herleea’s kennelin ensimmäinen venäjäntoy pentue täyttää 1  vuoden! Onnea!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Jyväskylä KV 9.11.2014.

Venäjäntoyden tuomarina Sylvie Desserne, Ranska. Anni ERI, JUK2, SA, PN-2 ja VASERT. Hieno ja reipas Anni, joka sai tuomarilta arvosteluunsa maininnan: excellent character 🙂

At Jyväskylä INT 9.11.2014, judge Sylvie Desserne, France. Herleea’s Amazing Annmarie: junior class EXC2, CQ, BF-2 and RES-CAC.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Kauan on mennyt viime päivityksestä. Paljon on tapahtunut 🙂 Italianvinttikoiramme Liinu on kerännyt jo kolme SERTiä ja odottelee nyt kahden vuoden ikää, jonka jälkeen aloitamme valiosertin metsästyksen.

Hertan pentueesta kotiin jäänyt Anni on myös aloittanut näyttelyuransa. Ensimmäisessä näyttelyssä Anni nappasi SERTin ja oli pitkäkarvaisten ROP. Samassa näyttelyssä myös Hertta oli kehässä yli 1,5 vuoden jälkeen. Hertta oli lyhytkarvaisten ROP.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.1.2014 Hertan ja Hitin pennuista päivitetty uusia kuvia tänne!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

20.12.2013 Hertan ja Hitin pennuista päivitetty uusia kuvia! Klikkaa tästä!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Vuosi 2015

Vuosi 2015

31.12.2015

Tapasimme vuoden viimeisenä päivänä Annin siskon Neelan (Herleea’s Amazing Alice), joka oli oikein kaunis ja ihana neiti. Eiköhän Neela pääse joku viikonloppu meille ihan ajan kanssa kyläilemään 🙂

Kiitos Nitalle ja Villelle Neelan hyvästä hoidosta ja kasvatuksesta!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

30.12.2015

Saimme vieraaksemme ihanan Annin pojan Elmerin (Herleea’s Dynamic Dan). Elmeri oli kasvanut kovasti, mutta edelleen leikit äipän kanssa sujuivat hyvin. Elmeri asustaa Pöljällä Sonjan ja Ilkan hyvässä hoidossa.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

6.12.2015 Finnish Winner 2015: Grand Tandem Zhelezny Voin EXC2. Judge: Blid Von Schedvin Benny

Voittaja 2015 näyttelyssä ”Zeni” ERI, VAK2. Tuomari: Blid Von Schedvin Benny

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.12.2015

Helsinki Voittaja 2015 näyttelyssä ”Zeni” ERI, AVK1, SA, PU-1, SERT–> FI MVA ja titteli HeW-15!!! Tuomari: Jussi Liimatainen

Helsinki Winner 2015 show: Grand Tandem Zhelezny Voin: Open Class EXC1, CQ, BM-1, CAC –>FI CH and HeW-15!!! Judge: Jussi Liimatainen, FI.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

21.11.2015

Jyväskylä KV: Grand Tandem Zhelezny Voin ERI, AVK1. Tuomari: Kirsi Nieminen

Jyväskylä INT: Grand Tandem Zhelezny Voin EXC1. Judge: Kirsi Nieminen, FI.

 ∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

30.10. 2015

Meille muutti ihana lyhytkarvainen venäjäntoy-poika Venäjältä: Grand Tandem Zhelezny Voin. ”Zeni” muutti meille Snou Mirekl-kennelistä.

We have a new boy from Russia: Grand Tandem Zhelezny Voin. He came from kennel Snou Mirekl. Thank you Nadezda Misheneva for letting me have him!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

22.10.2015

Pennut KoiraNetissä.

     Puppies in Finnish Breeding Database.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

26.9.2015 Annin ja Nutsin pennuista uusia kuvia täällä!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

We have puppies/Meillä on pentuja! 28.8.2015 were born 2 longhaired males out of Herleea’s Amazing Annmarie x Snou Mirekl Nuts Energy. 28.8.2015 syntyi 2 pitkäkarvaista urospentua yhdistelmästä: Herleea’s Amazing Annmarie x Snou Mirekl Nuts Energy.

D-pentue

Annin pojat

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.9.2015 Fi CH Lux Loral Orietta Oriana at Siilinjärvi group show: EXC1, CQ, BF-1 and BOB. Judge: Eli-Marie Klepp, Norway

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

2.8.2015 Fi CH Lux Loral Orietta Oriana at Iisalmi INT show: EXC1, CQ, BF-2 and Res-CACIB. Judge: Nicola Imbimbo, Italy

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.6.2015 Anni at Heinävesi group show: EXC1, CQ, BF-1, CAC and BOB. Anni was also shortlisted from groups 4/9!!! She was in 10 best dogs shortlisted from those two groups! Judge: Tuire Okkola

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

31.5.2015 Liinu at Lieksa group show: EXC1, CQ, BF-2, CAC and NEW FINNISH CHAMPION!!! Judge: Raisa Savander

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

2.5.2015 Anni at Pieksämäki group show: EXC1, CQ, BF-1, CAC and BOB. Judge: Marja Talvitie

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

18.4.2015 Anni at Outokumpu group show: EXC1, CQ, BF-1, CAC and BOB. Judge: Tanya Ahlman-Stockmari

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.4.2015 Anni at Imatra all breed show: EXC3 Judge: Cindy Pettersson

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.2.2015 Liinu (Lux Loral Orietta Oriana) gave birth to three grey puppies. 1 female and 2 males. All puppies have found new homes.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

10.1.2015 Anni at Kajaani INT show: EXC1, CQ, BF-1, CAC and BOS. Judge: Zofia Konderla

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

3.1.2015 Hertta (Grande Misterio Carolina Hererra)  gave birth to a black&tan male puppy. Father is NORD CH FI CH DK CH SE CH NO CH EE CH LV CH LT CH BALT CH RU CH FIJW-11 Candy Club Great Hit.

 

Vuosi 2016

Vuosi 2016

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

11.12.2016
Voittaja 2016

Tälle päivälle olin ilmoittanut kehään vain italiaanokasvattini Javan.
Pentunäyttelyssä kehässä oli myös Simo, joka oli pienten urospentujen kakkonen. Tuomarina oli suomalainen Tiina Taulos.
Tästäpä on Simon hyvä jatkaa näyttelyuraansa 🙂
Kiitokset Simon omistajille Ellalle ja Antille Simon hyvästä hoidosta ja Hannalle hienosta esittämisestä.

Italianvinttikoiria oli ilmoitettu näyttelyyn huima määrä: 48 kpl, joista narttuja oli 25 kpl!!!
Rotu olikin jaettu kahdelle tuomarille ja Java pääsi muiden narttujen tapaan ruotsalaisen Henrik Härlingin tuomaroitavaksi.
Pääsin itse esittämään Javaa, koska minulla ei ollut muita koiria ilmoitettuna kehiin. Ja kylläpä tyttö yllättikin.
Java (Herleea’s Curious Chiara): NUO ERI, NUK1 ja SA!!
En todellakaan uskonut luokkavoittoon, sillä nuorten luokassakin oli kisaamassa 5 narttua.

Mutta kyllä mieltä todellakin lämmittää, että tämä oma kasvattini, joka aloitti näyttelyuransa tämän vuoden huhtikuussa, on nyt käynyt 11 näyttelyssä Suomessa ja yhden Ruotsissa ja KAIKISTA näyttelyistä on tullut ERI ja SA.
Minusta se on AIVAN MAHTAVA saavutus.
Paras narttu sijoituksia on tullut yhteensä 10.
Roppeja 3, SERTejä 3 ja vara-sertejä 3.

Java on kuitenkin vielä alle 2-vuotias nuori koira.
Innolla odotankin jo seuraavaa vuotta ja näyttelyitä. Ehkäpä myös juoksuhommissa tyttö tullaan näkemään.
Agilityäkin Java harrastaa, että oikein monitoimityttö 🙂

ISO KIITOS Javan sijoituskodille Javan mahtavasta hoidosta ja huolenpidosta!

Kaikkiaan aivan mahtava viikonloppu mahtavassa seurassa, ensi vuotta odotellessa 🙂

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

10.12.2016
Helsinki Winner 2016
Tänä vuonna suuntasimme siskoni Sirpan kanssa jo perinteeksemme muodostuneisiin
Voittaja näyttelyihin Helsinkiin kahden koiran kanssa.

Kehiin pääsi siis italiaanokasvattini Java ja venäjäntoyni Zeni.
Pentunäyttelyyn oli ilmoitettu myös Javan velipuoli Simo,
joka Hannan esittämänä oli pienten urospentujen kakkonen.
Tuomarina oli suomalainen Kirsti Louhi.

Ja kylläpä taas saa olla tuloksiin tyytyväinen 🙂

Venäjäntoyt tuomaroi venäläinen Marina Ostrovskaya:
Lyhytkarvaisia venäjäntoyta oli ilmoitettu näyttelyyn 10 kpl.

Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin): VAL ERI, VAK1, SA, PU1, ROP ja HeW-16!!

Zeni yllätti kyllä täysin ja vei koko potin.
Täytyy olla  tyytyväinen tähän aikuisena meille muuttaneeseen urokseen,
jonka kanssa olen nyt reilun vuoden tehnyt töitä ja kiertänyt kehiä.

Italianvinttikoirat tuomaroi suomalainen Johan Juslin.

Jo pelkästään narttuja oli ilmoitettu huima määrä: 20 kpl!!
Java (Herleea’s Curious Chiara): NUO ERI, NUK2, SA!

Kiitokset Ellalle ja Hannalle Javan valmistelusta ja esittämisestä. Itse olin yhtäaikaa toitsukehässä.

 

 

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.11.2016
Jyväskylä KV

Pienen tauon jälkeen palasimme taas näyttelykehiin Javan ja Zenin kanssa.
Suuntasimme Jyväskylän kansainväliseen koiranäyttelyyn. Tulokset olivat mahtavat 🙂

Venäjäntoyt tuomaroi italialainen Elisabetta De Luca:
Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin): VAL ERI, VAK1, SA, PU1  ja ROP!!

Italianvinttikoirat tuomaroi italialainen Valerio Nataletti:
Java (Herleea’s Curious Chiara): NUO ERI, NUK1, SA, PN3 ja VASERT!!

Kiitokset Sarille ja Ennalle seurasta!


∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.-14.8.2016
Överkalix, Ruotsi

Kolmen koiran voimin suuntasimme Ruotsiin kansalliseen näyttelyyn. Mukana venäjäntoyt Anni ja Zeni sekä italianvinttikoira Java.
Lauantaina oli venäjäntoyden vuoro. Kehässä oli 3 lyhytkarvaista ja 4 pitkäkarvaista venäjäntoyta. Tuomarina Salijevic Zorica.
Anni (Herleea’s Amazing Annmarie): VAL ERI, VAK1, SA, PN1, SERT, ROP ja UUSI RUOTSIN MUOTOVALIO!
Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin): VAL ERI, VAK1, SA, PU1, SERT, ROP ja UUSI RUOTSIN MUOTOVALIO!
Aivan mahtava päivä!

Sunnuntaina olikin italianvinttikoirien kehä. Italiaanoja oli ilmoitettu näyttelyyn 4 kpl. Tuomarina Athanasios Garivaldis.
Java (Herleea’s Curious Chiara): NUO ERI, NUK1, SA, PN1, SERT ja ROP!
Serti jää roikkumaan ja odottamaan, että Java valioituu Suomeen ja tällä sertillä valioituu sitten myös Ruotsiin.

Mahtava viikonloppu!
Enpä olisi todellakaan uskonut, että tällä reissulla kaikki koirani saisivat sertit ja vieläpä olisivat rotunsa parhaita! Kyllä olen ylpeä!


  

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.-7.8.2016
Sawo show 2016:

5.8.2015
Java (Herleea’s Curious Chiara): JUN ERI, JUK1, SA PN2 ja VASERT!
6.8.2016:
Java (Herleea’s Curious Chiara): JUN ERI, JUK1, SA, PN4 ja ROP-JUNIORI!
Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin): VAL ERI, VAK1, SA, PU1 ja VSP.

7.8.2016:
Java (Herleea’s Curious Chiara): JUN ERI, JUK1, SA, PN4!
Anni (Herleea’s Amazing Annmarie): VAL ERI, VAK1. Liikkuminen ei sujunut ollenkaan ja siitä syystä jäi SA saamatta.




∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.7.2016
Liinun (Lux Loral Orietta Oriana) ja Micin (Laventelin Hehku) pojat kasvavat kovaa vauhtia. Ihania ja reippaita poikia! Kuvassa 4 viikon ikäisiä hurmureita 🙂

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

9.7.2016 Pieksämäen ryhmänäyttelyyn
osallistui Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin). Kilpakumppanina tällä 10 kk:n ikäisellä pojalla oli tällä kertaa valionarttu. Yllätys olikin mieluinen, kun Nipsu täräytti ROPiksi. Tuomarina Anne Klaas, Viro. Tuloksena siis ERI, JUN1, SA, PU1, SERT ja ROP!! Onnea taas Salla-Maarille perheineen!
 

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

3.7.2016 Rantasalmen kaikkien rotujen näyttelyssä
pyörähti KOLME Herleea’s kennelin kasvattia (kahdesta eri rodusta). Tulokset olivat mahtavia! Venäjäntoyssa kehään pääsivät äiti Anni (Herleea’s Amazing Annmarie) ja poikansa Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin). Tuomarina oli Jahn Stääv Ruotsista. Anni ERI, VAK1, SA, PN1 ja ROP! Nipsu ERI, JUK1, SA, PU1, SERT ja ROP! Onnea Nipsun omistajalle Salla-Maarille perheineen! Kasvattaja on ylpeä nuoresta junnupojasta 🙂

Herleea’s italianvinttikoiria edusti tuttuun tapaan Java (Herleea’s Curious Chiara). Italianvinttikoirien tuomarina oli Inga Siil Virosta. Tuloksena ERI, JUK1, SA, PN1, SERT ja ROP!

”16 months, very feminine bitch in excellent type, size, proportions, beautiful feminine head and expression. Excellent ears, typical topline and underline. Excellent ribcage and body substance, excellent coat and colour. Excellent on the move, keeping typical topline.” Suuret kiitokset Javan sijoituskodille Ennalle ja Tomille!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

10.6.2016 Liinu (FI MVA Lux Loral Orietta Oriana) synnytti 2 poikaa. Isänä pennuilla on Mici (Laventelin Hehku)
Pojat kolmen päivän iässä.
∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

4.6.2016 Kajaani ryhmänäyttely Italiaano Javan kanssa suuntasin loman aloittajaisiksi Kajaaniin ryhmänäyttelyyn. Tuomarina oli Outi Piisi-Putta ja italiaanoja paikalla 4. Kehämme oli lähes kaksi tuntia myöhässä, mutta onneksi auto oli aivan kehän lähettyvillä, niin emme paleltuneet tuulessa ja sadekuuroissa. Java yllätti taas kerran ja oli italiaanoista ainoa, joka sai SA:n ja niinpä tulokseksi tuli: ERI, JUK1, SA, PN1, SERT ja ROP!!! Kyllä en meinaa todeksi uskoa, että tämä kasvattini on nyt esiintynyt neljässä näyttelyssä ja tuloksina 2xROP, 2xSERT, 1xVASERT ja joka kerta sijoitus paras narttu luokassa.

Kaunis Java!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

29.5.2016 Joensuu KR
Mukana kehissä oli tänään italiaano Java (Herleea’s Curious Chiara), venäjäntoyt Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin) ja Anni (Herleea’s Amazing Annmarie).

Italiaanoja oli taas 15, joista narttuja oli 10. Javan tulos ERI, JUK2, SA, PN2 ja VASERT!!!! Sieltä se meidän nuori neiti taas paras narttu kehästä kahdeksan joukosta sijoittui toiseksi. Aivan mahdottoman huikeaa! Tuomarina Borges Manuel Loureiro.

Venäjäntoyden tuomarina oli Irina Poletaeva ja innolla odotin, että saan taas viedä koirani tälle rodun tuntevalle tuomarille. Zeni esiintyi entiseen malliin ja tuloksena ERI, VAK1, SA, PU1 ja ROP!

Sitten olikin vuorossa se jännittävin osuus, nimittäin Annin esiintyminen. Annihan oli nyt ensimmäistä kertaa kehässä pentujen jälkeen ja ensimmäistä kertaa kaksi vuotta täytettyään. Oli siis ensimmäinen mahdollisuus valioitumiseen. Rakastan sitä, miten Anni on oppinut esiintymään ja pöydälläkin se seisoo rauhallisesti aloillaan tuomarin tutkiessa. Tuloksena ERI1, AVK1, SA, PN1, SERT, ROP ja SUOMEN MUOTOVALIO!!!! Kyllä olikin huikea fiilis, sillä Anni on ensimmäinen kasvattamani muotovalio! Olen kyllä ylpeä! Anni ja Zeni Sunnuntain palkintopöytä!
Tästä kiitos kuuluu ystävälleni Sari Palmille, joka yllätti täysin kun oli tällaisen pöydän saanut aikaan sillä välin, kun minä kävin palkintoja noutamassa.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

28.5.2016 Joensuu KV

Mukana näyttelyssä oli italiaanoista Java (Herleea’s Curious Chiara) ja venäjäntoysta Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin) sekä Annin poika Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin).

Sää oli kylmä, mutta siitä huolimatta Java esiintyi hienosti. Elämänsä toisessa näyttelyssä se voitti luokkansa ja oli lopulta paras narttu 3!!! Italiaanoja oli yhteensä 15, joista narttuja 11. Paras narttu kehässäkin oli 8 narttua kisaamassa. Todella hieno suoritus vasta 15 kuukauden ikäiseltä nuorelta nartulta. Tulos siis ERI, JUK1, SA ja PN3. Tuomarina Hannele Jokisilta. Kiitokset sijoituskotiin Ennalle Javan hyvästä hoidosta!

Zeni esiintyi myös hienosti ja tuloksena ERI, VAK1, SA, PU1 ja ROP. Lyhytkarvaisia venäjäntoyta oli kolme. Zeni myös poimittiin ryhmäkehässä jatkoon. 10 parhaan koiran joukkoon päästiin suuresta FCI9 ryhmästä. Tuomarina rodulle Tomasz Borkowski ja ryhmässä Malgorzata Supronowicz.

Nipsu täytti juuri kyseisenä päivänä 9 kk ja osallistui siis ensimmäistä kertaa junioriluokkaan. Poika esiintyi oikein hienosti, mutta pitkä, piikikäs nurmikko sai pojan koikkelehtimaan liikkuessa ja siitä syystä jäi SA saamatta. Mutta hieno arvostelu ja hienosti esitetty poika! Kiitokset Salla-Maarille perheineen Nipsun hoidosta. Tuloksena siis ERI, JUK1. Tuomarina Tomasz Borkowski.
Zeni ROP ja siskopuolensa Rosa VSP. Zeni jatkoon poimittuna ryhmäkilpailussa. Nipsu poseeraa

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

26.5.2016 Italianvinttikoira Java (Herleea’s Curious Chiara) kävi virallisissa silmä- ja polvitarkastuksissa tuloksena silmät terveet ja polvet 0/0. Jes!!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

17.4.2016 Polvijärven ryhmänäyttely Tuomarina Irina Poletaeva. Suuntasimme ystävieni kanssa Polvijärven ryhmänäyttelyyn, jonne oli ilmoitettu pitkäkarvainen venäjäntoy kasvattini Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin) , italianvinttikoira kasvattini Java (Herleea’s Curious Chiara) ja omistamani lyhytkarvainen venäjäntoy uros Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin). Nämä olivat Nipsun ja Javan ensimmäiset näyttelyt. Itse esitin Javan ja Zenin ja Nipsu pääsi kehään omistajansa Salla-Maarin kanssa. Päivä olikin huikea! Kiitokset kaikille kasvattien omistajille ja myös Sari Palmille avusta ja mukana elämisestä 🙂 Ensimmäisenä kehään pääsi Zeni. Tuloksena ERI, VAK1, SA, PU1 ja ROP. Arvostelu: ”Excellent type. Typical proportions. Excellent head and expression. Excellent bite. Correc topline and tailset. Holding tail a bit low in movement. Excellent chest and angulations. Moves with good drive. Good markings and coat texture.”

Seuraavana kehään pääsi 7 kk:n ikäinen Nipsu. Tuloksena KP ja ROP-pentu ”Excllent type. Very promising. Beautiful head and expression. Scissorsbite. Lovely ears. Excellent topline and tailset. Excellent angulations and chest. Excellent coat for age. I’d like to see him in a couple of years.” Tuomari tykkäsi Nipsusta todella paljon ja kehui pojan kuplille. Kiitti vielä, että toimme pennun näyttelyyn 🙂 Olen kyllä todella ylpeä pojasta. Kiitokset Salla-Maarille perheineen, Nipsun hyvästä hoidosta!

Tässä vaiheessa päivää kuvittelin meidän jo saaneen kaiken mahdollisen, mutta toisin kävi. Java yllätti ensimmäisessä näyttelyssään meidät kaikki. Vastassa oli 5 muuta italiaanonarttua ja kaksi valioluokankin koiraa. Yllätystuloksena: ERI, JUN1, SA, PN1, SERT ja ROP!!!! ”Lovely young female of excellent type. Lovely head and expression. Correct dentition. Excellent neck and topline. Excellent chest and angulations. Typical movement.” Kiitokset Javan sijoituskodille, Ennalle, Javan hyvästä hoidosta ja kaikesta avusta!


∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

7.4.2016 Alokas (Herleea’s Energetic Enzo) muutti omaan uuteen kotiinsa Anun luo. Reipas ja energinen poika on ollut (nimensä mukaisesti) 🙂 Uudeksi nimeksi valikoitui Yaro.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

2.4.2016 Kowalski (Herleea’s Epic Elliot) muutti uuteen kotiinsa Helsinkiin ja sai uuden nimen Väiski. Oikein ihanaa yhteistä taivalta Riitalle ja Väiskille.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

2.4.2016

Sain kuulumisia Piulta (Herleea’s Badabim Badabum). Piu on päässyt nauttimaan Helsingissä brunsseista ja paljuiluakin harrastanut kotonaan Iisalmessa. Kiitos Kuvista Johanna ja Sonja!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.3.2016  Nurmeksen ryhmänäyttely:

Grand Tandem Zhelezny Voin ”Zeni” ERI, VAK1, SA, PU-1 ja ROP. Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

”Hyväluustoinen raajakas uros. Hyvä rungon pitus, oikeapiirteinen pää, hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja, hyvä rungon syvyys, hyvät raajat, liikkuu tasapainoisesti edestä ja takaa. Hyvä sivuaskel, esiintyy ryhdikkäästi, hyvä karvanlaatu, selvät värimerkit.”

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

9.3.2016

Hertan ja Zenin pojat (E-pentue) kasvavat kovaa vauhtia. Ikää reilu 6 viikkoa ja uloskin jo pissattu 🙂

 

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

23.1.2016

Hertan ja Zenin pennut syntyivät. 2 black&tan poikaa.

 

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

5.1.2016

Italianvinttikoira Juno (Herleea’s Rarity Miracle) treenailemassa agilityä. Ohjaajana omistajansa Ennan äiti Irene.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

Annin (Herleea’s Amazing Annmarie) omatoimiharkat joulukuulta, kiitos Ennalle kuvaamisesta:

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

2.1.2016 Uusi vuosi alkoi tämän ihanan pikku pojanviikarin tapaamisella. Annin poika Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin) tuli Kuopioon totuttelemaan mätsärin hulinaan. Kylläpä oli poika komistunut!

Nipsu asustaa Seri venäjäntoyn kanssa Varkaudessa Salla-Maarin, Timon ja Mikaelin perheessä. Hienosti onkin poikaa treenattu tulevia näyttelyitä ajatellen 🙂

 

 

Vuosi 2017

Vuosi 2017

8.-10.12.2017 Voittaja-näyttelyt

Tänä vuonna lähdin Voittaja-näyttelyihin Helsinkiin ilman omia koiria.

Kasvateistani kehässä perjantaina ja lauantaina oli italiaano Simo (Herleea’s Fearlessly Flashy Flavio),
joka molempina päivinä sai tulokseksi ERI, JUK4.
Kiitokset Ellalle, Hannalle, Sirpalle ja Roosalle mukavasta näyttelyviikonlopusta!

Simo
Simo

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

18.11.2017
Simo
 (Herleea’s Fearlessly Flashy Flavio) kävi terveystarkeissa.
Polvet 0/0 ja silmissä lievä lasiaisenrappeuma.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

7.10.2017
Java (Herleea’s Curious Chiara) kävi terveystarkeissa. Polvet edelleen 0/0 ja silmissä lasiaisen rappeuma.
∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

25.9.2017
Simo
(Herleea’s Fearlessly Flashy Flavio) senkun komistuu.
Tämä poika on aloittanut lupaavasti agilityn harrastamisen, samoin kuin juoksutreenit.
Ihana, mahtava, aktiivinen koti tällä pojalla.
Kiitos Ella ja Antti hienosta työstä Simon kanssa.
Ja Hannalle myös suuri kiitos kaikesta avusta.

Simo
Simo

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

16.09.2017.Suomen Venäjäntoyt ry:n Open Show, Lahti
Tuomarina Irina Poletaeva.
Näyttelyyn oli ilmoitettu 21 venäjäntoyta.

Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin) : ERI, AVK1, SA ja PU2.

Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin): ERI, VAK1, SA, PU1, ROP, BIS2 ja PARAS PÄÄ!

Lenni (Rosalago Lenin): Lemmikkiluokan 2.

Elmeri (Herleea’s Dynamic Dan): Lemmikkiluokan 1. ja PARAS SUOMALAINEN VENÄJÄNTOY

Tuomari halusi lahjoittaa yhdistykselle uuden kiertopalkinnon, jonka saa vuosittain Open Shown paras suomalaisen kasvattajan kasvattama, suomalainen venäjäntoy.
Tänä vuonna palkinto jaettiin siis ensimmäisen kerran.
Palkinnosta kilpaili 11 venäjäntoyta.
Olin pyörtyä, kun palkinto ojennettiin MINUN kasvatille!
Lemmikkiluokan voittaneelle Elmerille!

Oli kyllä mahtava päivä. Kiitokset Elmerin omistajalle Sonjalle, Nipsun omistajalle Salla-Maarille ja rakkaalle ystävälle Sarille aivan mahtavasta päivästä.

BIS 1 ja 2
Elmeri
Elmeri
Elmeri ja Sonja
Nipsu
Elmeri, tuomari, omistaja ja kasvattaja
Elmeri, tuomari, omistaja ja kasvattaja
Zeni
Zeni

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

10.9.2017 Muuramen ryhmänäyttely
Java
n (Herleea’s Curioius Chiara)  kanssa suuntasimme Muuramen näyttelyyn,
vaikka sää olikin mitä karmaisevin. Italiaanoja oli kehässä 12, joista narttuja 7.
Java sijoittui hienosti kolmanneksi. Eli tuloksena ERI, VAK2, SA ja PN3.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

29.7.2017 Kajaanin ryhmänäyttely

Kajaanin ryhmänäyttelyyn oli ilmoitettu italianvinttikoirat Java (Herleea’s Curious Chiara)  ja Simo (Herleea’s Fearlessly Flashy Flavio).
Kokonaisuudessaan italiaanoja oli näyttelyssä 6.
Ensimmäisenä kehään meni Simo ja hienosti Hannan handlaamana poika esiintyikin 🙂
Tuloksena ERI, JUK1, SA, PU1, SERT ja VSP!

Javan tuloksena ERI, VAK1, SA ja PN2!
Kyllä täytyy olla kasvateistaan ylpeä!

Mukana turistina oli myös Simon ja Javan äiti Liinu, joten saimme perhepotretinkin otettua 🙂

Kiitos mukavasta päivästä Ellalle, Hannalle ja Kristalle!
Iso kiitos Ellalle ja Antille Simon parhaasta hoidosta,
sekä Ennalle ja Tomille Javan hoidosta.

Kuvat Hanna Myllymäki ja Ella Lauri.

Simo VSP
Simo
Vasemmalta: Simo, Liinu ja Java
Vasemmalta: Simo, Liinu ja Java

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

9.7.2017 Ylivieskan kansainvälinen näyttely
Jännitys ei loppunut lauantaihin,
koska tiesin Simon (Herleea’s Fearlessly Flashy Flavio) aloittavan näyttelyuransa
vaatimattomasti kansainvälisestä näyttelystä sunnuntaina.
Ylivieskaan oli ilmoitettu 7 italiaanoa.
Simo pääsikin heti ensimmäisenä kehään ja
minä kasvattajana jännitin tulospalvelun ääressä kädet täristen..
Tulokseen en olisi voinut olla tyytyväisempi:
ERI, JUK1, SA, PU1, SERT ja VSP!!!!
JIHUUU!!!!!
Tuomarina rodulla oli Inga Siil Virosta.
Onnittelut ja kiitokset omistajalle Ellalle ja handlerille Hannalle!
Mahtavaa työtä tytöt!!



∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼
8.7.2017 Mikkelin kaikkien rotujen näyttely
Venäjäntoykasvattini Nipsu (Herleea’s Dashing Dustin) osallistui Mikkelin KR näyttelyyn,
jonne oli ilmoitettu 7 pitkäkarvaista venäjäntoyta.
Tämä vielä alle 2-vuotias hurmuri yllättikin täysin, vaikka tuomari olikin vaativa.
Tuloksena ERI, NUK1, SA, PU1, SERT ja ROP!!!
Rop-kehässä vastassa oli hieno venäläinen valionarttu.
Niin vain Nipsu vei potin!
Tuomarina oli Inga Siil Virosta.
Olen kyllä todella ylpeä tästä pojasta
ja sen hienosti sujuneesta näyttelyurasta.
Kiitos Salla-Maarille perheineen Nipsun
hienosta hoidosta ja näyttelyttämisestä!

Lyhytkarvainen venäjäntoyni Zeni (Grand Tandem Zhelezny Voin)
ei ollut tuomarin mieleen, joten tulokseksi EH.

Italianvinttikoirakasvattini Java (Herleea’s Curious Chiara) pääsi esiintymään
7 muun näyttelyyn ilmoitetun italiaanon kanssa.
Tuomarina oli Kurt Nilsson Ruotsista.
Tämä tuomari tykkäsin Javasta todella paljon.
Tuloksena ERI, VAK1, SA, PN1 ja ROP!!
Ryhmässä vielä Inga Siil poimi Javan 6 parhaan vinttikoiran joukkoon!
Mahtavaa!!
Kiitokset Javan sijoituskodille Ennalle ja Tomille Javan hyvästä hoidosta!




∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼
1.7.2017 Tuusniemen ryhmänäyttely

Italianvinttikoira kasvattini Java (Herleea’s Curious Chiara)
osallistui Tuusniemen ryhmänäyttelyyn hienolla menestyksellä!
Italiaanoja oli ilmoitettu 7 kappaletta ja kaikki olivat narttuja.
Tuomarina oli Jose Homem De Mello, Portugalista.
Tuloksena siis ERI, VAK1, SA, PN1 ja ROP!
Java oli ainoa italiaano, joka sai SA:n!
Arvostelu:
”Feminine profile. Beautiful feminine head with good proportion.
Excellent front. Deep chest. Nice ribcage.
Nice topline. Moves with nice drive and reach. Excellent!”

Ryhmäkilpailu oli jaettu ryhmien 3/10 kesken.
Tuomari Hans Bierwolf Itävallasta poimi jatkoon neljä vinttikoiraa ja neljä terrieriä.
Javan hän poimi myös jatkoon.
Lopulta kuitenkin afgaani ja saluki vetivät vinttikoirista ”pidemmät korret”,
sekä terriereistä cairnterrieri ja australianterrieri.
Olen kyllä todella ylpeä tästä hienosta kasvatistani.
Javaa on ilo esittää näyttelyissä!
Kiitokset Javan sijoituskodille!
Kiitos Sarille ja Lintalle mukavasta näyttelypäivästä <3

 

 



∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼
26.6.2017
Pennut saavuttivat jo 5 viikon iän. Uusia kuvia lisätty tänne!

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼
20.5.2017
Annin ja Rion pennut syntyivät!!
2 poikaa ja 1 tyttö <3 <3 <3
Lisätietoja.

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

13.5.2017 Varkaus KR

Varkauden kaikkien rotujen näyttelyyn osallistuin Javan kanssa.
Tämä oli ensimmäinen näyttely Javan (Herleea’s Curious Chiara) täytettyä 2 vuotta,
joten lähdimme yrittämään valioitumista.

Italiaanoja oli ilmoitettu 12 kpl ja kaikki olivat paikalla.
Uroksia oli 3 kpl ja loput 9 kpl olivat narttuja.
Ei siis tarvinnut yksin sertistä kisata 🙂

Sää oli todella kylmä ja tuulinen ja pelkäsin sen vaikuttavan Javan esiintymiseen.
Vaan kuinkas kävikään…

Java esiintyi hienosti ja yllätti minut TÄYSIN päihittämällä kaikki nartut ja vieläpä uroksetkin.
Tuloksena siis ERI, AVK1, SA, PN1, SERT, ROP ja uusi Suomen ja Ruotsin muotovalio!!!
Jihuu!!!
Tuomarina oli Jo Schepers.

Päätimme jäädä odottelemaan ryhmäkehää, vaikka sää olikin todella kylmä.
Ja se kannatti.
Java raivasi tiensä kaikkien rotunsa parhaiden vinttikoirien joukosta NELJÄNNEKSI!!!

♥♥♥♥♥♥♥♥  RYP-4 ♥♥♥♥♥♥♥♥

Ensimmäinen omistamani ja KASVATTAMANI koira, joka sai ryhmäsijoituksen!!
Olen kyllä ylpeä tästä hienosta neidistä!!
Onnea myös sijoitusomistajalle Ennalle perheineen!

Erityiskiitokset rakkaalle ystävälleni Sarille,
joka järjesti yllätyksen saapumalla paikalle aivan yllättäen
ja tietysti kuohuviinillä varustettuna uuden valion kunniaksi!
♥KIITOS♥

Kuvat © Jin Kaakinen, Ansun kuvat

∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼

6.5.2017 Mikkelin ryhmänäyttely

Toukokuun alussa suuntasimme Zenin (Grand Tandem Zhelezny Voin) ja Nipsun (Herleea’s Dashing Dustin)
kanssa Mikkeliin ryhmänäyttelyyn.
Ilma oli kolea ja tuulinen, mutta selvisimme (melkein) jäätymättä 🙂
Pitkäkarvaisia venäjäntoyta oli ilmoitettu 3 kpl ja lyhytkarvaisissa Zeni oli ainoa.
Venäjäntoylla oli kuitenkin kehässä varsinaisen tuomarin (Marjatta Pylvänäinen-Suorsa) lisäksi 2 harjoitusarvostelijaa
ja arvosteluun menikin enemmän aikaa ja koirat arvosteltiin tarkasti ja myös tiukasti.
Tulokset olivat kuitenkin mahtavat.

Zeni ERI, VAK1, SA, PU1 ja ROP hienolla arvostelulla.
Ja kasvattini Nipsu oli myös ERI, NUK1 SA, SERT ja ROP!!
MAHTAVAA!!!
Onnittelut Nipsun omistajalle Salla-Maarille perheineen ja KIITOS, että näyttelytät hienoa poikaa!
Kuvista kiitos Hennalle 🙂





∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼∼
28.1.2017

Anni (Herleea’s Amazing Annmarie) kävi silmätarkastuksessa ja sai terveet paperit.
Joulukuussa myös Annin polvet tarkastettiin tuloksella 0/0.
Nämä tulokset ovatkin sitten voimassa loppuiän, sillä Anni oli tutkittaessa yli kolmevuotias.

ASUS ZenFone 3 Laser review

ASUS ZenFone 3 Laser review

Review android smartphone

The ASUS Zenfone 3 Laser is a good phone; for $200, you get a premium design, excellent battery life, and dual-SIM card support. With that said, there are also some significant drawbacks: the camera performance is just average, performance is bottlenecked by 2 GB of RAM, and the software design appears outdated.

Review Smartphone Android

Sadly, the Zenfone 3 Laser feels more like a downgrade compared to its predecessor. Some aspects like software and display quality remain unchanged, but many others have been downgraded. For example, the display is now coated in Gorilla Glass 3 instead of Gorilla Glass 4, the amount of RAM has been decreased from 3 to 2 GB, the speaker sounds worse, and the camera is not as sharp. Considering that both phones were released at the same price, we’re disappointed that ASUS didn’t pack in more with this iteration.

Tips dan trik android

Also, compared to competing options from other manufacturers, the Zenfone 3 Laser doesn’t really stand out. You may be better off purchasing the Honor 6X or even the Nextbit Robin. If you’re willing to wait a bit, the Moto G5 lineup also might be worth considering.Thank you for reading our written review of the ASUS Zenfone 3 Laser. We’d love to hear your thoughts regarding this device; would you buy it over competing options? Do let us know in the comment section below!

Review Android smartphone

Incoming search term :

Review Android
Tips dan trik android
Tutorial android
Spesifikasi android
Info android terbaru

Hertan näyttelyarvostelut

Hertan näyttelyarvostelut

Pieksämäki ryhmänäyttely 16.7.2011
Tuomari: Harto Stockmari, Suomi

Pentu 1, KP, ROP-pentu:
Narttumainen kokonaisuus, oikeat mittasuhteet. Oikean muotoinen pää. Hyvä purenta. Etuosan tulee vielä kehittyä. Normaalisti kehittynyt runko. Hyvä takaosa. Viehättävä käytös. Liikkuu hyvin sivulta. Kantaa itsensä kauniisti.

 ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Kuopio KV 6.8.2011
Tuomari: Ekaterina Senashenko, Venäjä

Pentu 1, KP, ROP-pentu:
Correct bite. Good type. Elegant. Good development. Correct shape of the head. Correct ears. Correct topline. Enough deep in chest. Little bit loose elbows. Nice coat. Excellent behavior. Very promising.

 ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞ 

Joensuu KV 13.8.2011
Tuomari: Robert Blümel, Itävalta

Pentu 1, KP, ROP-pentu:
8 months. Correct built female. Straight in front. A little short upper arm. Nice head. Correct character. Narrow behind. Moves like a puppy. Very promising.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Joensuu kaikkien rotujen näyttely 14.8.2011
Tuomari: Fernando Madeira Rodrigues, Portugali

Pentu 1, KP, ROP-pentu:
The ears could be better standing. Nice expression of head. Nice face. Could have longer neck. The front shoulder are too straight. Topline sloping. Correct tail.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Suomen Venäjäntoyt Ry:n Open show Lahti 20.8.2011
Tuomari: Jussi Liimatainen, Suomi

Pentu 2:
Kaunislinjainen narttu. Erinomainen pään malli ja hyvät silmät. Leveälle asettuneet korvat. Ryhdikäs kaula. Hyvä, suora selkä. Etuosa voisi olla paremmin kulmautunut. Hyvä raajakorkeus, mutta hieman pehmeät ranteet. Erinomainen takaosa. Hyvä karvanlaatu ja kaunis väri. Lanne voisi olla aavistuksen lyhyempi. Ryhdikkäät, hieman sipsuttavat liikkeet.

 ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞ 

Seinäjoki KV 30.10.2011
Tuomari: Petter Fodstad, Norja

JUN ERI, JUK2, SA, PN3:
Feminine, strong, stands well on her feet. Nice expression. Good neck and front, a bit weak in pasterns. Good topline, well angulated behind. Well bodied up. Moves correct.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Jyväskylä KV 19.11.2011
Tuomari: Mikael Nilsson, Ruotsi

JUN ERI, JUK1, SA, PN1, ROP, SERT:
Excellent type. Very good balance. Very good proportions. Nicely shaped head. Excellent bite. Good construction. Very nice elegance. Very good mover.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Jyväskylä KV 20.11.2011
Tuomari: Adam Ostrowski, Puola

JUN ERI, JUK2, SA, PN3, VASERT:
Excellent size. Very nice head. Excellent bite. Excellent topline. Tailset little too low. Excellent coat.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Helsinki Winner 3.12.2011
Tuomari: Liudmila Nikitina, Venäjä

JUN ERI, JUK1, SA, PN1, VSP, SERT: HeJW-11 ja HeW-11:
Hyvä tyyppi, sopusuhtainen pää. Riittävästi kaulaa. Riittävät kulmaukset. Hyvä syvyys, hieman lyhyt rintakehä. Hieman viisto lantio. Erittäin tyypilliset liikkeet.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Tuusniemi ryhmänäyttely 26.2.2012
Tuomari: Henrik Johansson, Ruotsi

JUN ERI, JUK1:
Proportionerlig tik. Torr, elegant benstomme. Välskuret huvud. Kunde ha ngt kortare nosparti. Vida öron. På dagen ngt tunn i sin päls, särskilt i huvudet. Bra tan-teckningar. Rör sig ok.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Helsinki KV Aptus Show 17.6.2012
Tuomari: Elena Agafonova, Venäjä

NUO ERI, NUK1, SA, PN1, ROP, SERT:
Good type, size. Very nice head. Compact body. A little bit too straight in the shoulders. Excellent movement.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Laukaa kaikkien rotujen näyttely 30.6.2012
Tuomari: Maija Mäkinen, Suomi

NUO ERI, NUK1, SA, PN1, ROP, SERT:
18 kk. Feminiinen narttu, jolla hyvät nartun mittasuhteet. Hyvä raajakorkeus. Hyvä pää. Hyvin kiinnittyneet, mutta vielä turhan pehmeät korvat. Hyvät silmät ja purenta. Kirsupigmentti saisi olla syvempi. Pysty lapa, muuten hyvin kulmautunut. Hyvä rungon syvyys. Hyvä, siro luusto ja sievät käpälät. Polvikulma voisi olla voimakkaampi. Hyvä lantio ja hännänkiinnitys. Liikkuu hyvin edestä, takaliike voisi olla hieman voimakkaampi. Kattava karvapeite. Hyvä, reipas käytös. Paransi liikkumistaan esityksen jatkuessa.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Rantasalmi ryhmänäyttely 1.7.2012
Tuomari: Leni Finne, Suomi

NUO ERI, NUK1:
Oikeat mittasuhteet. Sopiva luusto. Oikealinjainen pää. Otsapenger voisi olla korostuneempi. Hieman pehmeät korvat. Kirsupigmentti saisi olla tummempi. Kaunis kaulan kaari. Hyvä eturinta. Hieman pysty olkavarsi. Oikeanmallinen rintakehä. Hieman jyrkä lantio. OK takakulmaukset. Melko laajat värimerkit. Erinomainen askelpituus.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Kuopio KV 3.8.2012
Tuomari: Svein Helgesen, Norja

AVO ERI, AVK1, SA, PN1, ROP, SERT, CACIB:
Excellent type, very good balance. Very good head, good expression. Very good neck and topline. Compact body. Normally angulated. Good coat quality. Very good in movement, could be more stabile in front.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Helsinki kaikkien rotujen näyttely 11.8.2012
Tuomari: Göran Bodegård, Ruotsi

AVO ERI, AVK1, SA PN2, VASERT:
Trevlig, välbyggd, med fina proportioner för en ti. Mycket vackert huvud. En aning brett satta öron. Fin underlinje. Rätt bra benstomme. Vacker svans. Bra rörelser från sidan, något slarvig fram.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Tervakoski KV 25.8.2012
Tuomari: Brigita Kremser, Slovenia

AVO ERI, AVK1, SA, PN1, ROP, SERT, CACIB:
Very nice size and type. Correct presented. Lovely head and expression. Ears could be better set and carried. Very nice topline standing. Croup is falling down. Excellent developed chest. Just a little bit soft pasterns. Excellent hindquarters. Moves with drive.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

SKKY- Erikoisnäyttely Kaivopuisto 26.8.2012
Tuomari: Gabriele Runge, Saksa

AVO ERI, AVK1, SA, PN2, VASERT:
Ilmeikäs narttu. Rodunomainen pää ja oikeanlaiset korvat. Suora selkä. Erittäin hyvä massa. Oikein kulmautunut etu- ja takaosa. Oikeanlainen karva. Oikeanlaiset liikkeet.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Jyväskylä KV 11.11.2012
Tuomari: Annaliisa Heikkinen, Suomi

AVO ERI, AVK1:
Hyvän tyyppinen, sopusuhtainen narttu, jolla hyvä pää. Isot korvat, jotka voisivat olla hieman pystymmässä kannetut. Hyvä kaula. Pysty lapa. Tiivis runko. Rodunomaiset liikkeet. Hyvä luonne.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Helsinki Winner 8.12.2012
Tuomari: Yana Garilova, Yhdysvallat

AVO EH3:
Hieman pitkähkö lanneosa. Oikealinjainen pää. Lyhyehkö kaula. Löysähköt kyynärpäät. Liikkeessä lanneosa köyristyy hieman. Pyöreähkö silmän muoto.

∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Voittaja 9.12.2012
Tuomari: Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

AVO ERI, AVK1, SA, PN1, ROP, SERT , V-12:
Kookas, vahvaluustoinen narttu. Hyvä pään muoto. Hyvät, tummat silmät. Hyvä kuono. Isot, matala-asentoiset korvat. Hyvä kaula ja selkä. Hyvä rungon syvyys, riittävästi kulmautunut. Hyvät etu- ja takaliikkeet. Tehokas sivuliike. Mittasuhteiltaan juuri ja juuri neliö. Ohut karvapeite etenkin korvissa ja vatsan alla.

  ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Tuusniemi ryhmänäyttely 23.2.2013
Tuomari: Hans Almgren, Ruotsi

AVO ERI, AVK1, SA, PN1, ROP, SERT ->FI MVA!!!
Mycket tilltalande tik. Svart&tan. Utmarkt huvud, torrt och välskuret. Utmarkt käkar. Bra storlek på öron som hon tidvis bär idealiskt. Vacker hals. Utmarkt nacklinje. Raka framben. Bra bäkställ. Tät pals. Rör sig sunt med väld land.

 ∞∞∞∞∞∞∞∞   ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞∞∞∞∞∞ ∞∞∞∞∞∞∞∞  ∞∞∞

Piteå KV 6.7.2013
Tuomari: Kornelija Butrimova

VAL, ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, SERT-> SE MVA!!!
Good type. Nice head. Needs more pigment on the nose. Deep chest. Good angulations of withers. Good movements.

Theme: Overlay by Kaira